Vastuullisuus ja ympäristötietoisuus
Vaateteollisuuden ja lisääntyneen kulutuksen vaikutus maailmanlaajuiseen ilmastonmuutokseen ei ole mikään salaisuus. Yrityksenä me olemme velvollinen toiminnallamme ehkäisemään negatiivisia ilmastovaikutuksia ja samalla tukemaan positiivista muutosta, joka on tarpeen ja jota me haluamme. Tästä syystä me Maya Delorezilla päätimme alusta alkaen ottaa vastuullisuuden keskeiseksi osaksi yritystoimintaamme.
Vastuullisuus Maya Delorezilla
Tiedämme, että matka kohti vastuullisempaa tulevaisuutta on vasta alussa ja että parannettavaa on vielä paljon. Mutta me tiedämme myös, että startup-yrityksenä meillä on paitsi mahdollisuus myös potentiaalia tehdä asiat paremmin! Olemme kunnianhimoisia ja työskentelemme pitkäkestoisesti kohti tavoitettamme eli vastuullisempaa muotiteollisuutta. Saavuttaaksemme tavoitteemme olemme kehittäneet vastuullisuusperiaatteet, joissa määritellään, kuinka tuotteidemme tuotanto, pakkaus ja toimitus toteutetaan. Meille on ratkaisevan tärkeää tuntea koko toimitusketju aivan ensimmäisestä mallikappaleesta viimeisteltyyn tuotteeseen asti, ja valvoa sitä. Näin voimme olla varmoja, että tuotteemme toteutetaan aina eettisesti ja ympäristöystävällisesti. Kyseessä on jatkuva oppimisprosessi ja pyrimme kehittämään vastuullisuustyötä jatkuvasti.
Tuotanto
Meillä ei ole omia tehtaita, vaan meillä on toimittajia eri puolilla maailmaa, jotka toimivat korkeimpien standardien mukaisesti. Yrityksemme arvot luovat pohjan toiminnallemme. Meille onkin erittäin tärkeää, että toimittajamme jakavat nämä arvot kanssamme ja toimivat niiden mukaisesti. Voidaksemme taata hyvät työskentelyolosuhteet ja korkealaatuisen tuotannon me pidämme jatkuvasti yhteyttä toimittajiimme. Pyrimme aina varmistamaan toimitusketjumme rehellisyyden ja valvomme tarkasti kaikkia yrityksemme prosesseja ja varmistamme, että ne vastaavat liiketoimintaperiaatteitamme.
Kuljetus
Jo heti tuotteiden lähtiessä tehtaalta pakkausstandardimme on tärkeässä roolissa. Haluamme välttää tarpeetonta liiallista pakkausjätettä ja tyhjää tilaa kuljetuksen aikana, joten käytämme kaiken tilan optimaalisesti hyödyksi ja pakkaamme pakkaukset mahdollisimman täyteen. Me myös pyrimme kehittämään vaihtoehtoja ilmastopäästöjen kompensoimiseksi ja valvomme tarkasti kuljetusyhtiöiden kehitystä.
Verkkokaupassa palautusmäärät ovat selvästi suuremmat kuin fyysisissä liikkeissä. Tämän vuoksi emme tarjoa maksutonta palautusta vaan kannustamme asiakkaitamme käyttämään enemmän aikaa oikean tuotteen/koon valitsemiseen. Samasta syystä olemme kehittäneet huolellisesti suunnitellut koko-oppaat ja mahdollistamme asiakkaillemme avun saamisen itsepalvelu-chatin kautta. Kaikella tällä pyrimme auttamaan asiakkaitamme löytämään oikean koon ja vähentämään näin ollen tarpeettomia tuotteiden vaihtoja ja palautuksia.
Tuotteet
Pyrimme jatkuvasti säilyttämään korkean laadun tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa, sillä me haluamme tuotteidemme kestävän aikaa. Me pyrimme tähän kahdella tapaa: välttämällä lyhytkestoisia trendejä ja käyttämällä kestäviä materiaaleja. Koska ratsastajat viettävät paljon aikaa suhteellisen vaativissa ympäristöissä, meille on tärkeää, että tuotteemme kestävät hyvin kulutusta. Sen vuoksi käytämme kestäviä, teknisiä ja laadukkaita materiaaleja, ja pyrimme luomaan tuotteita, jotka ovat käytössä pitkään kaudesta toiseen.
Käyttämämme nahka on kasvivärjättyä nahkaa. Tämä oli tietoinen valinta, sillä se on huomattavasti hellävaraisempi vaihtoehto ihmisille, eläimillemme ja ympäristölle verrattuna muihin haitallisiin värjäysmenetelmiin, joissa käytetään suuria määriä haitallista kromia ja jotka voivat aiheuttaa suuria terveysriskejä.
Pakkaus
Verkkokauppapakkaustemme materiaali on 100 % kierrätettyä materiaalia. Tällä hetkellä tuotteemme toimitetaan uudelleensuljettavassa pussissa, joka tekee tuotteiden palauttamisesta helppoa samassa pakkauksessa ilman ylimääräistä jätettä. Näitä pusseja voi myös hyvin käyttää likaisten ratsastushousujen tai hikisten treenikamojen säilytykseen – pakkauspussiemme uudelleenkäytössä on vain mielikuvitus rajana! Verkkokauppapusseissa on kaksoisteipit, joten tuotteiden palautus onnistuu helposti samassa pakkauksessa.
Mitä sinä asiakkaana voit tehdä
Vaatteidemme ympäristövaikutus syntyy paitsi tuotannossa myös suurelta osin niiden jokapäiväisessä käytössä kotona. Vaatteiden pesuun, kuivaukseen kuivausrummussa ja silitykseen tarvitaan energiaa. Kuitenkaan näitä toimia ei aina tarvita. Hyvä vinkki oman ympäristöjalanjäljen pienentämiseen on pestä vaatteita harvemmin – vaatteiden tuuletus vain yhden käyttökerran jälkeen saattaa hyvinkin riittää.
Toisinaan me myös kyllästymme vaatteisiimme tai ne eivät enää sovi päälle. Älä heitä vaatteita pois vaan anna ne eteenpäin ja ilahduta jotakuta muuta. Miksi et vaihtaisi vaatteita kaverin kanssa tai myisi niitä eteenpäin? Tänä päivänä tarjolla on useita eri tapoja vaihtaa tai myydä käytettyjä vaatteita sekä verkossa että paikan päällä.
Ota meihin yhteyttä
Vastuullisuus on keskeinen osa päivittäistä työtämme. Meille vastuunkanto ja vastuullisuuskysymysten priorisointi on itsestäänselvää voidaksemme suojella planeettaamme ja pitää sen elinkelpoisena myös tuleville sukupolville. Jos sinulla on kysyttävää tai vastalauseita meidän tavastamme käsitellä vastuullisuuskysymyksiä, voit lähettää meille viestiä osoitteeseen info@mayadelorez.com. Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia ja ajatuksia, kuinka voimme tulevaisuudessa kehittää ja parantaa toimintaamme.